maanantai 1. syyskuuta 2014

Vuosi sitten

Suljen itkuiset silmäni, käännän selkäni ja kävelen autolle. Auto lähtee liikkeelle ja vie minut pois. Tiedän jotain, mutten sitä, että muutaman päivän päästä alkaisi maanpäällinen helvettini.

Ihan pian on aika pitää pieni hiljainen hetki. Ottaa ehkä valokuva käteen ja painaa silmät kiinni. Muistella. Ehkä on aika palata samoihin ympyröihin, edes hetkeksi. Siitä on jo vuosi aikaa.

Vuosi sitten syys-elokuun vaihteisena sunnuntaina näin Pojun viimeistä kertaa. Tämän viikon torstaina itse lopetuspäivästä on aikaa tasan vuosi. ♥


-Emmi

tiistai 26. elokuuta 2014

Kuulumisia lyhyesti

Mulla on nykyisin aika vähän aikaa ja innostusta blogia kohtaan. Ajattelin kuitenkin olla tekemättä mitään päätöksiä blogin lopettamisen, tauon tai hiljaiselon suhteen. Aion kirjoitella juuri silloin kun siltä tuntuu, enkä tunne olevani tilivelvollinen kenellekään kirjoitanko vai enkö ja mistä se johtuu.

Mulla oli myös jossain vaiheessa valokuvausinto ihan hukassa. Sit mä vaan päätin hetkeks jättää kameran nurkkaan ja nyt oon taas sormet syyhyten pyrkinyt nappailemaan parempia ja parempia kuvia. Tällä hetkellä mä olen myös motivoitunut kuvaamaan muutakin kuin hevosia. Silti Yrkki ja Tirppi pääsee aika usein linssin taakse...



Tästä tulee mulle taulu!


Viikonloppuna koitti se lähes vuoden odottelua vaatinut Cheekin stadionkonsertti Ainon kanssa. Meillä oli tosin paikat eri katsomoissa ja mulla menikin koko keikka ihan yksinään ollessa.. Mutta ei haitannut mitään, se mies on vaan jotain niin...♥  Käytiin Helsingissä siis keikan takia ihan päiväseltään ja valehtelisin jos väittäisin, että uni ei maistunut viiden maissa sunnuntaiaamuna kun vihdoin painoin silmät kiinni reissun jälkeen. Huippua oli, eikä varmasti unohdu ikinä!

Tirpin opetusta ei olla vielä sen kummemmin pystytty aloittamaan, mutta lähes päivittäin olen sen sisälle ottanut harjattavaksi. Narujen päissä oleminen on nyt jo ihan rutiinia, mutta valjastaminen ei... Pitäis ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa paaaaljon useammin pistämään vehkeet selkään, niin se ei joka kerta olisi ihan noin kamalaa. Huomaan nimittäin, että kun valjastan Tirpin vaikka viikon ajan säännöllisesti joka toinen päivä, on homma ihan helppoa, mutta tänäänkin taukoa edellisestä kerrasta oli varmaan pari viikkoa... Haavereitakin sattu, kun polle polkas mun varpaille niin kovasti, että tuskissani itkin hetken tallilla ja nyt varvas on vieläkin kipeä ja punainen. No, ei ollut eka kerta kun Tirppi turmelee, mutta nää kuuluu lajin luonteeseen!


Ylläolevassa kuvassa oikealla on kuva Tirpistä alkukesästä ja vasemmalla uusi kuva. Neiti on ihan huimasti ottanut takakorkeuttaan kiinni! Viimeksi pari päivää sitten mitattuna Tirppi oli takaa 152cm ja edestä 150cm... Ihan kummallista vuotiaaksi varsaksi!

Mut joo, tän enempää mullei asiaa ookkaan, joten painun syömään ja nukkumaan. Muistakaahan kaikki mennä seurailemaan mua instagramiin, jonne päivittelen vähän kaikkee!! http://instagram.com/emmikinn

-Emmi

lauantai 16. elokuuta 2014

Eksyneelle risteys on vaikein

Uusi alku. Ei blogille, vaan elämälle. Okei, elämällekin on väärä sana. Ehkä uusi alku minulle, kuulostaisi parhaimmalta. 

kuvan uskottavuuden pilaa toi mahtava lippis xD
Koulu on alkanut ja elämä on tasoittunut. Mä olen nyt tunnollinen lukiolainen, entisen huligaani-minäni sijaan. Viimeinen vuosi on tehnyt ihmeitä. Pohjamudissa pyöriminen niin itsetuntoni, kuin ajatusmaailmani kanssa, sekä sieltä ylös nouseminen on näköjään tehnyt minusta eri ihmisen. Tosin kokoajanhan myös ikää tulee lisää, enkä voi väittää ettei sillä seikalla olisi osaa missään.

Uudessa koulussa oli helppo aloittaa puhtaalta pöydältä. Mä pystyin antamaan ihmisille itsestäni sellaisen kuvan, kun itse halusin. Mulla on aina ollut vähän huono itsetunto. Mä olen ollut ennen se, joka vetäytyi muiden taakse. Mut nyt mä olin se, joka tarjoutui itse vastaamaan, aloittamaan tai kertomaan. Olin se, joka pyysi tuntemattomia mukaan ryhmään, kertoi selkä suorana nimensä ja luotti itseensä. Mä olin omasta mielestäni se, millaisia ihmisiä olen ennen arvostanut ja ajatellut josko minäkin voisin pystyä tuohon.


Kävimme muutaman kaverin kanssa hyppytunnilla entisellä yläasteella ja vastaanotto oli monilta opettajilta vähän, noh.. Nyt uudessa koulussa olen saanut kuulla, että uudet tuttavuudet ovat luulleet minua "super"oppilaaksi kun viittaan niin paljon ja olen kunnolla koulussa. Siinä vaiheessa musta tuntui, että mä onnistuin just siinä, mihin mä pyrin. Mulla on hyvä pohja jatkaa. Jos olisin jatkanut samoissa ympyröissä samojen ihmisten kanssa kuin ennenkin, en luultavasti olisi pystynyt tähän. Kuria ja luottamusta itseeni puuttuu ihan liikaa.

Sillä, että poistun käyttäytymiseni kanssa omalta mukavuusalueeltani, kasvattaa mua kokoajan. Vaikka sanotaan, että omaa luontoa ei voi muuttaa, silti sitä voi hallita. Olen jo nyt tokaissut, että välillä olisi niin rentouttavaa vaan palata entiseen. Loppujen lopuksi tiedän, että ihan tulevaisuuteni kannalta olen tehnyt oikeita ratkaisuja. Sen kyllä tiedän, että tunnollinen oppilas -innostukseni laantuu, mutta en voi odottaakaan muutosta sormia napsauttamalla. Mä olen kuitenkin kasvanut ja kypsynyt.


Mikään ei kuitenkaan muuta mun todellista luonnetta. Mä vaan olen oppinut toimimaan tilanteen mukaan. Tai no en voi vielä sanoa osaavani sitä, paremminkin opettelen parhaillaan. Mä olen ja tulen olemaan vielä pitkään nuori, teini, joka ei ajattele loppuun asti ja tekee hulluja asioita joita muistella kiikkutuolissa istuskellessa, tai hävetä jälkikäteen. Vaikka mä osaisin käyttäytyä, se ei tarkoita, etten voisi elää. Elää mä saan joka tilanteessa. Mä olen nuori ja mun kuuluu kompastella ja välillä vaikka kaatuakin. Miten mä muuten tietäisin, että matkalla voi olla monttuja, mutta ne on tarkoitettu siitä huolimatta yli päästäviksi.

On pelottavaa huomata, että en kuulu enää niihin, ketkä katsotaan täysin lapsiksi, vaikka itse luulevat olevan vanhoja ja viisaita. Mä kuulun pikkuhiljaa niihin, jotka luulevat itse olevansa lapsia, mutta ulkomaailma odottaa heiltä vastuuta ja päätöksiä. Mulla on käsissäni mun tulevaisuus. Joka ikinen päivä teen valintoja tulevaisuuteeni liittyen. Toimintani, valintani ja sanani voivat vaikuttaa loppuelämääni. Olisinpa osannut nauttia niistä päivistä, kun sain olla viaton ja huoleton lapsi ilman vastuuta mistään. Enkä väitä, että pitäisin vastuuta taakkana, tai että elämäni ei olisi mukavaa. Päin vastoin. Olen tällä hetkellä onnellisempi ja iloisempi kuin pitkään aikaan. Tunnen kulkevani selkä suorana luottaen itseeni ja se kaikki tuntuu tosi hyvältä. Olen tyytyväinen itseeni.

-Emmi