torstai 29. tammikuuta 2015

Neljä vuotta.

Maaliskuussa 2011 mun elämäni muuttui ja sillä tiellä ollaan edelleen. Eräänä päivänä minä ja kaverini Julle, silloin 12-vuotiaina kuudennetta luokkaa käyvinä tyttöinä, päätimme erään koulupäivän jälkeen, että haluamme töitä joltain tallilta. Samaisena päivänä hypättiin molemmat Jullen pyörän kyytiin ja lähdimme ajamaan vierasta tietä pitkin kohti tuntematonta. Tien varrella Julle muisteli sijaitsevan jonkin tallin ja sitä pidimme määränpäänä. Loskaisen tien varrella melkein kymmenen kilometriä me pienellä pyörällä yhdessä ajettiin, kunnes talli alkoi häämöttää. Parkkeerasimme pyörän tallin pihalle, minkä havaitsimme samantien olevan ravitalli. Rohkeina tyttöinä marssimme talliin sisään ihmisten juttusille. Kyselimme mitä toimintaa tallilla on ja voisiko sieltä mahdollisesti löytyä meille jonkinlaisia töitä.

Mä olin ihan vakuuttunut, Julle ei ehkä niinkään. Mä raahasin Jullen monesti viikossa tallille vaikka katselemaan heppoja. Pikkuhiljaa aloimme saada puhdistella karsinoita ja harjailla hevosia. Olimme kärsivällisiä. Niin pitkään kävimme vain karsinoita siivoilemassa tai vain katselemassa, kunnes saimme ensimmäistä kertaa käydä jättilihavan shetlanninponi Lolan kanssa jäällä kävelemässä. Tämäkin oli vain kerta ja melkein kuukausi tämänkin jälkeen meni samoissa hommissa kuin ennenkin. Kun lumet olivat sulaneet, ehdottivat tallin pitäjät, josko haluaisimme ratsastaa Lolalla. Siitä lähti meidän taipaleemme Lolan kanssa. Saimme pitää ponia kuin omanamme, liikuttaa ja hoitaa sitä.

Ensimmäinen ratsastuskerta Lolan kanssa.


Lolan kanssa vietimme vuoden 2011 kevään, kesän ja syksyn yhdessä, minä, Julle ja Lola. Teimme kaikkea mitä vain keksimme. Kävimme maastossa, uitimme, hyppäsimme, ratsastelimme muuten vain ja hengasimme tallilla. Syksyllä 2011 mukaan tuli myös lihava lv-tamma Iitu, joka asui muutaman kilometrin päässä pikkuruisella tallilla. Aloimme käymään myös Iitun luona, mutta pääpaino oli silti Lolan kanssa treenailemisessa. 

Tammikussa 2012 Julle siirtyi liikuttamaan täyspainoisesti Iitua ja minä liikutin itse Lolaa. Tästä alkoi tavallaan loputon hevosten ja paikan vaihtuminen, Jullen ja Iitun tarina jatkuu nimittäin edelleen. Huono valinta minulta... Lolan kanssa kuitenkin treenailin syksyyn 2012 asti aktiivisesti. Lihava shetlanninponi laihtui hurjasti ja meillä oli yhdessä hurjan kivaa. Ensimmäistä kertaa kehitin hevoseen luottamussuhteen, eikä varmasti yhteyttä Lolan kanssa tule unohtamaan koskaan. Vietimme paljon aikaa myös neljästään, minä ja Lola, sekä Julle ja Iitu. Lolasta ja Iitusta tulikin lähes parhaat kaverukset.







Minä ohjasajamassa Iitulla
Kesän 2012 vuokrasin myös kaverini parikymppistä lämppäritamma Melliä, kun Lola alkoi käydä minulle pieneksi. Loppukesästä aika alkoi käydä vähiin, kun Poju astui kuvioihin mukaan. Vuokrasin siis Melliä eri tallilla ja liikutin Lolaa sekä Pojua toisella tallilla. Niimpä Melli jäi vain "kesähevoseksi", mutta oikein mukavia muistoja ja ennen kaikkea kokemusta erilaisista hevosista sain Mellin kautta! Lola jäi syksyn alkupuolella vähemmälle liikunnalle, kun aloin touhuilla enemmän sopivan kokosen hevosen, Pojun, kanssa. Lolan kanssa harrastimme paljon uittoa, kun tallin rannasta pääsi hyvin uimaan hevosen kanssa. 

Melli
Lola
Poju
Syksyllä -12 Lolan ja minun tarina päättyi, kun Lola lähti omistajansa matkaan Ypäjälle. Suru oli suuri, mutta onneksi tallissa seisoi sydämeni sulattanut, elämäni hevonen, 8-vuotias lämminverinen ruuna Michigan Eyes, eli Poju.



Pojun ekoja ratsastuskertoja.
Pojun kanssa kävimme alkuajoista paljon Yrkin ja Riikan perässä hölkkimässä maastossa. Riikka (Tirpin, Yrkin ja Muulin omistaja) ajoi silloin 2-vuotiaalla Yrkillä ja minä hölkin Pojun kanssa perässä selästä käsin. Pojun ja minun tarinan muuten moni varmasti tietääkin. Talvella 2013 mukanamme touhuissa oli myös kaksi lämminveristä ruunaa, Manu ja Viki. Jullen ja minun arki oli kiireistä. Tulimme koulusta suoraan bussilla tallille, teimme tallihommat ja liikutimme 1-4 hevosta. 

Vasemmalla Manu ja Oikealla Poju.
Viki
Manu ja Viki lähtivät uuteen kotiin keväällä 2013. Pojun kanssa jatkui treenit aina kesään 2013 saakka. Muutimme Pojun kanssa muiden Pojun omistajan hevosten mukana toiselle tallille, kunnes kuukauden uudessa paikassa asumisen jälkeen Poju lopetettiin kahden muun hevosen kanssa, oman äitinsä ja meidänkin kaverina olleen Manun. 

Mulla oli suunnitelmia jo. Aloin vuokraamaan Pojun entisellä tallilla pientä keltaista ponia Vikiä, joka oli uusien tallinpitäjien ylläpitoponi. Vuokrasin Vikiä neljästi viikossa muutaman kuukauden. Viki ei kuitenkaan ollut lainkaan minun tyylinen hevonen, ratsastukset päättyivät usein huonolla mielellä, enkä viihtynyt enää uudella tallilla. Olinhan tavallaan tallomassa vanhoja muistoja uusien tuulien tieltä. Usein tallilla vain itkin Pojun tyhjää karsinaa vasten. Hevosteluni loppui hetkeksi, kunnes sain kuulla iloisia uutisia, että "vanha ponini" Lola saapuisi takaisin samalle tallille. Olin riemusta soikea. Lolan nähdessään vain itkin ja itkin. Suunnitelmia oli paljon, mutta kaikki kaatuivat. Lolan luona käyminen takkuili alusta asti todella paljon, enkä kokenut sitä enää lainkaan mieluisaksi. Jo pelkästään kyytiongelman takia oli pakko luovuttaa.

Viki
En pitänyt itseäni enää ratsastajana, enkä ajatellut harrastavani hevostelua. Pitkän mietinnän jälkeen loppukeväästä 2014 laitoin kuitenkin vanhalle tallitutulle, Riikalle, viestiä, josko hän tarvitsisi innokasta tallityttöä hänen kolmen hevosen pikkutallilleen. Niimpä sovimme treffit jo muutaman päivän päähän ja edelleen sillä tiellä ollaan. Lähdin aluksi kokeilemaan uutta diiliä vielä "ratsumielessä", mutta nyt miellän itseni jo alkavaksi ravi-ihmiseksi ihan täysin. En ole lainkaan kiinnostunut ratsastamisesta tai ratsuhevosista, mutta sitäkin enemmän ravipuolesta. Olen ollut kokoajan nöyrällä mielellä oppimassa uutta ja tutustumaan vieraaseen lajiin. Tällä hetkellä en pelkää mitään muuta kuin sitä, kun minulle lukion jälkeen jossain vaiheessa koittaa lähes pakosti muutto pois paikkakunnalta. Minulla on täällä täydellinen mahdollisuus harrastaa ja haluan päästä seuraamaan Tirpin, eli hevosen jolle olen laittanut silatkin ensimmäistä kertaa hevosen elämässä selkään ja ollut sen elämän tähänastisillä ajokerroilla aina mukana, uraa ja elämää mahdollisimman pitkään läheltä.

Yrkki
Eka kuva musta ja Tirpistä
3v suomenhevosori Caarna, jonka opetin ratsastajaan ja perusjuttuihin selästäkäsin, kunnes into ratsastamiseen katosi täysin.
Tätä kirjoittaessa tässä postauksessa esiintyneet Poju, Manu ja Viki ovat nykyisin vain muistoissa, kaikki kolme ovat saaneet kunniallisesti elämänsä päätökseen toinen toisesta syystä ja toinen toisesta. Lola asustaa nykyisin Varkaudessa ja Iitu on edelleen samaisella tallilla kun vuosia sittenkin. Iitu on siis tavallaan enää ainoa hevonen, jota silmiin katsoessa pystyn näkemään kultaisten muistojen juoksevan. Iitu on ainoa tilaisuus vetää keuhkot täyteen menneisyyttä ja koskettaa sitä samaa, mihin olen koskenut ollessani pieni, viaton ja ikionnellinen heppatyttö. Vaikka nykyinen heppatilanne kytkeytyy monestakin kohdasta entiseen, elän silti ihan uutta aikakautta ja toivon tämän jatkuvan loppuelämäni. Ainakin niin, että olen ravipuolella. 

Menneisyyden miettimiseen pysähtyminen saa ajattelemaan ja samalla arvostamaan tulevaa. Kun Tirppi on 15-vuotias, mä olen 30-vuotias. Silloin mä voin toivottavasti katsoa Tirpin silmiin ja nähdä nämä lähes 15 vuotta juoksevan silmissämme, sisälsipä aika mitä tahansa.

-Emmi

tiistai 30. joulukuuta 2014

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Talvinen kuvapostaus

Tänään oli aivan mahtava keli ja nappasinkin tallille kameran mukaan. Nappailin heti alkutekijöissä kuvia ihan vain ympäriltäni, oli nimittäin niin kaunista!





Kuvailin myös mainioita poneja. Tirppi sopivasti vähän reenaili linssin edessä. On se vaan niin komia neiti.








Ja sitten illan alkaessa jo vähän hämärtää, pistettiin TuplaYy valjaisiin ja käpöteltiin lähitienoilla. 





Tää oli ehkä blogihistoriani vähäsanaisin postaus! :D Ei mulla ole mitään kerrottavaa. Kertokaa vaikka lempikuvianne ja mahdollisia postausehdotuksia. Tää blogi on mun mielessä jo "lopettanut" vaikka niin ei ole, mut sillä ajatuksella en saa minkäänlaisia paineita postaamisesta. Mutta, palaillaan varmaan vielä loman aikana jos vaikka kuvia napsisin!

-Emmi